Blogi

Se benjihyppykin on vielä tekemättä……

  • Nina Rantalankila
  • 22.1.2014 14:10

Pretoria 2007.

 

Käytössämme olevissa, vuokratuissa autoissa pitää etupenkillä istua aina miespuolinen henkilö – turvallisuussyistä. Autojen ovet pidetään visusti lukittuina koko matkan ajan, ja lyhyetkin matkat tehdään aina nimenomaan autolla. Yksityisasuntojen pihoja kiertävät korkeat muurit, niiden päällä sähköaidat ja varmuuden vuoksi taloihin on asennettu vielä kulunvalvontalaitteetkin.

 

Knysna 2013.

 

Kun muu matkaseurue pelaa golfia, osa nuorisosta lähetetään turvallisin mielin koko päiväksi kiertämään nähtävyyksiä paikallisen kuskin opastamana. Ohjeistus päivää varten: ette sitten hyppää sitä benjiä. Ensimmäinen yhteydenotto tulee vasta kun illallisvaraus alkaa olla huolestuttavan lähellä eikä lapsia vielä näy: ehdittekö vai siirretäänkö varausta? Illalliselle lähdetään illan pimetessä – kävellen.

 

Myönnetään, että jälkimmäisen tapauksen kuski oli kyllä paitsi majatalomme henkilökunnalle, myös matkanjärjestäjällemme ennestään tuttu. Silti ero turvallisuudentunteessa näiden kahden kohteen välillä oli huomattava. Knysnassa ja saman matkan aikana myös Kapkaupungissa me tytöt pystyimme huoletta kiertelemään kaupungilla kaksin tai jopa yksin, turvallisuuden puolesta olisi voinut kuvitella olevansa vaikkapa koti-Suomessa. Tästä harhasta toki havahtui viimeistään silloin kun kohdalle osui toinen henkilö – paikallisten ystävällisyys ja iloisuus on ihailtavaa. Suomessakin voisi ottaa vähän rennommin.

 

Pretorian matkalta mieleenpainuvin muisto on ehdottomasti käynti Krugerissa. Olo oli kuin Leijonakuninkaassa, kun ympärillä näkyi kirahveja, virtahepoja, antilooppeja, värikkäitä lintuja, seeproja ja jopa norsuja. Iltasafarilla avojeepin kyydissä kohtasimme myös tiellä makoilevan leijonaperheen. Jeeppi pysäytettiin parin metrin päähän eläimistä ja meille annettiin aikaa katsella leijonia lamppujemme valossa. Jälkikäteen kulkupelimme avonaisuus, lamppujen kirkkaus mustassa yössä ja tietämättömyys leijonien mielentilasta hieman arveluttaa kokonaisuutena, mutta siinä hetkessä jännitykselle tai pelolle ei oikeastaan jäänyt tilaa, tilanne oli lähinnä ällistyttävä.

 

Eläinten lisäksi maisemat, värit, ympärillä kuuluvat äänet ja Afrikan lämpö tekivät safarista ainutlaatuisen ja unohtumattoman kokemuksen. Kapkaupungissa pääsimme näkemään Etelä-Afrikan luonnosta taas uusia puolia. Muutaman päivän retki Knysnaan oli yksi matkan kohokohtia. Paikallisen luonnon monipuolisuus ja maisemien vaihtuvuus oli käsittämätöntä – parin tunnin ajomatkan aikana näkymät ehtivät vaihtua lukuisia kertoja. Vaikka väsymys tapahtumantäyteisten päivien jälkeen painoikin, kannatti autossa nukkumista välttää, sillä lyhyelläkin matkalla saatettiin ajaa vaihdellen savanni-, vuoristo- ja kaupunkimaisemissa. Koskaan ei tiennyt minkälainen näkymä seuraavan mutkan takaa paljastuisi.

 

Maisemien lisäksi jälkimmäisellä reissullamme myös sääolosuhteet tarjosivat varsinaista vaihtelua. Sää tuntui muuttuvan ajomatkojen aikana vähintään yhtä tiuhaan tahtiin kuin maisematkin. Vuoristossa ajettaessa saatettiin olla keskellä kaatosadetta, mutta seuraavassa hetkessä aurinko taas paistoi siniseltä taivaalta. Oman upean lisänsä antoi myös meren läheisyys. Kuvankauniit rantatiet ja –reitit eri kaupunkeihin olivat nähtävyys jo itsessään.

 

Etelä-Afrikka on näillä kahdella vierailulla tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen. Näkemistä riittäisi vielä varmasti usealle lisävierailullekin, ja halu käydä muissakin Afrikan maissa on kasvanut entisestään. 

Niin ja jäihän se benjihyppykin vielä tekemättä. 


Nina Rantalankila