Warthog Group Oy perustettiin vuoden 2008 alussa ja yhtiöllä on kaksi aputoiminimeä, Warthog Tours ja Warthog Consulting. Yhtiön perustajia ja osakkaita yhdistää pari asiaa; kaikki ovat Helsingin kauppakorkeakoulun kasvatteja ja kaikki ovat matkanneet maailmalla ahkerasti niin työn kuin lomankin puitteissa.
Matkailutoiminnassa on aktiivisesti mukana kaksi yhtiön osakkaista. Vaikka kokemusta on paljon ja monesta, nyt pelissä on paljon innostusta ja intohimoa tehdä uutta ja uudella tavalla. Joku voisi sanoa sitä kokeiluksi tai seikkailuksi. Isona motiivina on halu jakaa niitä uskomattoman hienoja kokemuksia mitä itse on saanut Etelä-Afrikassa kokea. Etelä-Afrikka on hieno maa!
![]() |
Yhtiön toimitusjohtaja ekonomi Pauli Niemi-Jaskari on tehnyt uransa suomalaisessa viestintäbusineksessa. Ensi kosketuksensa matkailuun Pauli sai uransa alkuvaiheessa toimiessaan hotellin vastaanotossa ja kahden vuoden ajan hotellipäällikkönä. Pauli on asunut Etelä-Afrikassa vuoden 2006 alusta, ensin Pretoriassa ja nyt Somerset Westissä. Hän on järjestänyt kymmenien suomalaisten ryhmien hyvin erityyppisiä matkoja Etelä-Afrikkaan ja matkustanut viiden vuoden ajan maata ristiin rastiin. Paulin erityisenä kiinnostuksen kohteena on maan historia, kulttuuri ja eläimet. Hänen asemapaikkanaan on yhtiö Etelä-Afrikan "pääkonttori" Somerset Westissä. |
Yhtiön hallituksen puheenjohtaja on KTM Liisa Tervo, joka on työskennellyt lähinnä kehityshankkeisiin liittyvänä konsulttina viimeiset 20 vuotta ja siitä ajasta pitkiä jaksoja eri Afrikan maissa, viimeiksi neljä vuotta Etelä-Afrikassa. Liisa toimi Etelä-Afrikassa johdon neuvonantajana organisaatiossa, jonka tavoitteena pienen ja keskisuuren yritystoiminnan edistäminen maassa. Liisan erityisosaamista on maan toimintatapojen ja -kulttuurien tuntemus ja hyvät verkostot maan liike-elämään. Tällä hetkellä Liisan päivätyö on Nairobissa Keniassa. Hän tuntee Afrikan kuin pahkasika kärsänsä!
Tutkitusti naisten vaikutus lomamatkojen suunnitteluun ja sisältöön suomalaisissa perheissä on huomattavasti miehiä merkittävämpi. Liisa paljon matkustaneena naisena tuo Warthogin palveluiden kehittämiseen ja matkojen käytännön toteutukseen näkökulmia, jotka miehisiltä pahkasioilta saattaisivat jäädä pragmatismin jalkoihin.
Ai niin - se warthog? Warthog on suomalaiselta nimeltään pahkasika, yrittää pitää pesueestaan huolta ja kuuluu Krugerin luonnonpuiston sympaattisimpiin eläimiin.
