Kulttuuri
Vallan vaihtuminen vuonna 1994 on vaikuttanut kulttuuritarjontaan valtavasti. Viime vuosina perinteisen teatterin, musiikin, kuvataiteen ja muotoilun rinnalle kehittynyt uusi, mustan väestön lähtökohdista syntynyt esittävä taide. Se on monipuolistanut tarjontaa dramaattisesti. Muutos näkyy kaikkien taidemuotojen osalta.
Suureen suosioon on noussut musiikkiteatteri. Kevyt nykymusiikki on myös saanut paikallisleimaa esimerkiksi Townshipeistä. Legendaarisia ovat Kirschtenboschin kasvitieteellisen puiston kesän sunnuntaikonsertit Kapkaupungissa, mm. Elton John on esiintynyt siellä useamman kerran.
Teatteritarjonta on parhaimmillaan Johannesburgin ja Pretorian alueella.
Klassinen musiikki on myös herännyt uudelleen henkiin lyhyen hiljaiselon jälkeen.Ja Sibelius on maassa hyvin suosittu säveltäjä. Maassa toimii taas viisi kokopäiväistä ja täysimittaista sinfoniaorkesteria. Suosittuja ovat myös erilaiset laulajakokoonpanot - varmaan innoittajana kolme tenoria Euroopasta. Loma-aikana mm. Stellenboschin viinitiloilla järjestetään mielenkiintoisia kamarimusiikki esityksiä.
Perinteitä halutaan esittää ja ylläpitää erityisissä Cultural Village-hankkeissa kuten Lesedi Cultural Village North Westissä, Shakaland Kwazulu Natalissa ja Shangana Cultural Village Mpumalangassa.
Maalaustaiteessa voi tänä päivänä tehdä edullisesti todellisia löytöjä.
Warthog Tours on omalta osaltaa ollut auttamassa maan klassisen musiikin uutta nousua tukemalla taloudellisesti maan nuoriso-orkesterin - South Africa Youth Orchestra - toimintaa. Haaveena on saada tämä lahjakas joukko joskus Suomeen konsertoimaan